27.11.2013

Pitikö avata Odd Mollyn sivut?

No niin, vahinko pääsi tapahtumaan. Sormi painoi nappia ja HUPS - Odd Mollyn sivut aukesivat silmieni eteen. Kaiken lisäksi ehdin näkemään jo sen unelmien täyttymyksen - juuri sopivan paidan joulukuun juhliin. Joka on kuitenkin riittävän tavallinen myös arkikäyttöön. Ja lämmin kaiken lisäksi.

Syksyllä ostin jo kaksi Odd Molly paitaa Tukholmasta, joten ei ollut mitään aikomusta tilata yhtään mitään. Piti vain kurkistaa, että onko jotain kivaa, jota voisi joulun jälkeen mahdollisesti tilailla alesta.

Joka tapauksessa EN tilannut paitaa ensi näkemältä. Vedin henkeä ja maltoin etsiä, että mistä paidan saisi mahdollisimman edullisella tavalla (löysinkin alennushinnalla kyseisen tuotteen). Sitten vietin rauhassa iltaa lasten kanssa.

Vielä monen tunnin jälkeen paita kuumotti yhtä kovasti. Tein siis päätöksen, johon jokainen järkevä nainen päätyisi ja tilasin lahjan itselleni joululahjaksi. Tai siis ennakkolahjaksi, sillä pitäähän paidan päästä niihin juhliin. No niin, yksi mieleinen lahja siis hankittu!

Tarinan opetus - älä vaan avaa Odd Mollyn sivuja...


13.11.2013

Vaatekaapin harvennusta - siis kirppistavaraa myynnissä

Silloin tällöin on järkevää ja ihan pakollistakin kurkistaa kaappeihin ja karsia pois ne tavarat, joita ei käytä, jotka ovat väärän väriset tai ovat jollain lailla "kutistuneita".
 
Nyt siis valikoin näillä perustein ihanimpia tuotteita myytäväksi blogin kautta. Nämä ovat olleet tosi vähäisellä käytöllä ja kaikki vielä erinomaisessa kunnossa.
 
Kysele näitä blogin kautta - ostaja maksaa postikulut tai noutaa Porvoosta.


Tytön kengät, koko 28, hinta 9 €
Tine pellavapaita, S, hinta 25 €
Cream puuvillatunika, S, hinta 27 €
Friendtex kirjailtu toppi, koko 36, hinta 18 €
Burberry trenssi, koko 34-36, hinta 90 €

12.11.2013

Kolme kanivauvaa etsii vielä kotia

Nämä kolme suloista poikakania etsivät vielä koteja. Luovutus on 2.12.

Surku luopua näistä ihanuuksista, mutta onhan 8 kanin hoitaminen jo melkoista työtä...

Kaikki kanit ovat lapsiin tottuneita ja erittäin kilttejä.